Erottuva työhakemus ja verkostoituminen

Töitä hakevan on erotuttava

Päivitä itsesi, verkostoidu ja tee b-suunnitelma työuran varalle.

Miten vapaamuotoinen työhakemus tulisi aloittaa, brändiasiantuntijat Lisa Sounio (LS) ja Johanna Heinonen (JH)?

LS: Ihmisten keskittymiskyky on heikentynyt, joten huomio pitäisi saada jo ensimmäisistä sanoista ja lauseista. Jos alkaa jaaritella, ei pääse perille.

Hakemus kannattaa aloittaa koukuttavasti ja ajankohtaisesti. Enää ei pidä lähettää monisivuisia ansioluetteloita, vaan hakemuksen tulee olla lyhyt, jossa parin lauseen kappaleesta käy ilmi, miksi juuri minut kannattaa palkata.

JH: Näiden asioiden lisäksi hakemukseen on hyvä kirjoittaa tarkasti, mitä paikkaa hakee. Se lisää hakemuksen luettavuutta.

Onko työpaikkahakukirjeessä valokuva tarpeen?

LS: Kyllä. Kuvassa ei tarvitse näyttää missiltä tai huippu-urheilijalta, eikä hakijan tarvitse pukeutua viimeisen muodin mukaan tai mittatilauspukuun, riittää että ilme on positiivinen ja aikaansa seuraavan ihmisen katse.

JH: Kuvien liittäminen hakemukseen lisääntyy koko ajan. Kuvassa on olennaista se, millaista asennetta ja sävyä kuva hakijasta kertoo. Kuvan on tuettava hakijan ammatillista identiteettiä.

Kun hakemuksessa ei pidä sanoa, että olen sosiaalinen, avoin ja luotettava, niin miten nämä asiat voi ilmaista toisin?

LS: Ei pidä käyttää sellaisia sanoja, joita kaikki muutkin käyttävät. Yksi keino on käyttää esimerkkejä. Itse kertoisin hakemuksessani, että olen jäänmurtaja ja saan ihmiset viihtymään ja juttelemaan keskenään.

JH: Adjektiivien sijaan verbejä ja toiminnallisuutta. Koko hakemus kannattaa kirjoittaa siten, että kuvailee omaa toimintaa, esimerkiksi millaisissa tilanteissa on parhaimmillaan.

Mikä merkitys verkostoitumisella on?

LS: Omaa työuraa ei pidä ajatella yhden työn käsitteenä, vaan uraa kannattaa miettiä laajemmin. 5 – 10 vuoden välein on hyvä miettiä, onko itsellä jokin sellainen taito, joka voisi tuoda leipää, jos nykyinen työ ei elätä.

Se toinen ura voi olla mitä vain, toiset osaavat sisustaa, toiset kokata. Verkostoitumisen avulla saa sellaista tietoa, joka liikkuu pinnan alla, ja silloin asioista saa laajemman käsityksen.

JH: Omalla alalla verkostoituminen pitää hakijan ajan tasalla. Kun on tekemisissä oman alan ihmisten kanssa, kuulee mitä mieltä muut ovat. Erilaisista foorumeista saa taas tietoa, mitkä asiat ovat pinnalla, ja sitten voi olla edelläkävijä.

Miksi verkostoituminen tuntuu usein hankalalta ja vaikealta?

LS: Verkostoitumisessa pitää huomioida myös muut ja pitää olla valmis auttamaan muita. Kun verkostoituu, voi vinkata ympärillä oleville ihmisille vapaista työpaikoista tai sopivista koulutuksista.

Itselläni meni aikaa tämän tajuamiseen. Ja siitä kului vielä neljä viisi vuotta, kun hyviä asioita alkoi tulla takaisin päin.

Minusta me suomalaiset olemme luonnostaan hyviä verkostoitumaan. Olemme mukavia ja jouhevia ihmisiä, mutta jostain syystä olemme jääneet siihen kuvitelmaan, että olisimme huonoja keskustelemaan.

JH: Kaikki eivät ole tottuneet small talkiin, mutta sitäkin tärkeämpää on asenne. Mahdollisen työnantajan mieleen voi jäädä silläkin tavalla, miten suhtautuu omaan ammattialaan ja millaisen asenteen työhönsä omaa. Tärkeintä on kuitenkin olla oma itsensä, sillä se herättää luottamusta.

__________________________________________________________

Viisi yleisintä mokaa, jotka voivat pysäyttää hakemuksen matkan jo alkutekijöihinsä.

”Nyt on työnantajan markkinat. Heillä on varaa hylätä muuten sopiva työnhakija yhdenkin virheen vuoksi.”

1. Kirjoitusvirheet

Tehdyn kyselyn mukaan 58 % hakemuksista sisälsi kirjoitusvirheitä. Virheet ovat erityisen yleisiä henkilöillä, jotka viilaavat hakemustaan viimeiseen asti. Kun käyt korjaamassa hakemusta kerta toisensa jälkeen, on hyvinkin mahdollista, että johonkin kohtaan jää piste laittamatta tai lausejärjestys jää epäloogiseksi. Kirjoitusvirheet ovatkin yksi pahimmista mokista mitä voit työhakemuksessa tehdä, koska silloin työnantaja olettaa, että olet huolimaton etkä oikeastaan välitä haetusta paikasta. Korjausehdotus kirjoitusvirheiden välttämiseksi on simppeli. Hakemus kannattaa lukea lopusta kohti alkua. Normaalin lukujärjestyksen kääntäminen auttaa sinua löytämään virheet, joihin silmä on jo tottunut. Voit myös luetuttaa hakemuksen luotettavalla ystävällä.

2. Hakemuksen ja CV:n pituus

Etenkin näinä pätkätyöaikoina CV:n pituus voi lorahtaa useamman sivun mittaiseksi.

Nyrkkisääntönä kannattaa pitää sitä, että mahduttaa kymmenen vuoden työkokemuksen yhdelle A4-sivulle. ”Kolmen, neljän tai kymmenen sivun mittaisia CV:tä ei vain lueta tarkasti.” Jos CV ja hakemus ovat tarkasti muotoiltuja ja ytimekkäitä, kertoo se työnantajalle, että osaat keskittyä, priorisoida ja poimia työssäsikin olennaiset asiat esiin. Hakemuksen ja CV:n tarkoitus on vain saada hakija työhaastatteluun, ei vielä vakuuttaa työnantajaa palkkaamaan sinua (sitä varten on työhaastattelu) tai kertoa elämäntarinaasi. ”Tiivistä CV:täsi. Se on liian pitkä.”

3. Hakemuksen muotoilu

Mikäli haettavana ei ole taidepainotteinen työ, on hakemus ja CV syytä pitää mahdollisimman helposti luettavana. Vaikka useat hakuoppaat kehottavat heittäytymään persoonallisiksi, käytä kuitenkin valkoista paperia, mustaa mustetta ja tarpeeksi isoa fonttia. ”Jos pystyt, katso hakemus läpi vielä Wordissa, Google Docsissa ja sähköpostin esikatseluna. Joskus muotoilut voi eri alustoilla heittää paljonkin. Myös hakemuksen tallentaminen PDF-muodossa on hyvä vaihtoehto.”

4. Luottamuksellisen tiedon jakelu

Työnhakija oli hakemuksessaan kehuskellut nykyisen työnantajansa luottamuksellisella asiakastiedolla. Hakemus oli hylätty heti käsittelyssä. ”Hakemuksessa syntyy ristiriita työnantajasi tarpeiden (pitää firman liikesalaisuudet luottamuksellisina) ja omien tarpeidesi (kehuskella mahtavilla työsaavutuksillasi) välillä” Hakijat yleensä kikkailevat hakemuksissaan niin, että noudattavat luottamuksellisuussääntöjä kirjaimellisesti, mutta paljastavat kuitenkin liikaa asioita. ”Tämä kertoo minulle, että en todellakaan haluaisi palkata tätä hakijaa… ellen haluaisi omankin yritykseni liikesalaisuuksia jaetuksi tulevaisuudessa.”

5. Valehtelu

Valehtelu työhakemuksessa ei koskaan ole sen arvoista. Kaikenlaisia työntekijöitä, myös toimitusjohtajia, on erotettu sen vuoksi, että he ovat valehdelleet työhakemuksissaan.Ihmiset valehtelevat monista eri osa-alueista, yleisimmin koulutuksestaan. ”Jos tutkinnostasi puuttuu kolme opintopistettä, se ei silloin ole valmis tutkinto.” Myös työhistoriaa kaunistellaan, useimmiten venyttäen edellisen työn pituutta tai omia vastuualueitaan. Valehtelu on typerää kolmestakin eri syystä. Siitä jää helposti kiinni, etenkin nykyisellä Internet-aikakaudella, valehtelu ja siitä kiinnijäänti seuraa mukanasi loppuelämän ja äitimme ovat opettaneet meitä olemaan valehtelematta. Näitä viittä virhettä väistelemällä hakija voi erottua edukseen satojen hakemusten joukosta, sillä suurin osa niistä sisältää ainakin yhden näistä virheistä.

__________________________________________________________

5 toimivan CV:n tunnusmerkkiä

Jokainen CV on aina tekijänsä näköinen, mutta on tiettyjä asioita ja ominaisuuksia, joita hyvin laaditusta CV:stä yleensä löytyy. Työkokemuksen, koulutuksen, kurssien, kielitaidon ja muun osaamistiedon lisäksi tarkista, löytyvätkö nämä sinun CV:stäsi.

1. Linkit sosiaalisen median profiileihin ja muihin lisätiedon lähteisiin

Linkit työnhakua tukeviin sosiaalisen median profiileihin, blogiin tai nettisivuillesi kannattaa lisätä CV:lle. Niiden kautta sinulla saattaa olla kerättynä esimerkiksi suosituksia tai työnäytteitä, joihin rekrytoija voi jo etukäteen tutustua. Tällä tavoin saa myös hyvän käsityksen verkostoistasi. Laajasta verkostosta ja aktiivisuudesta somessa saattaa olla yllättävää etua työnhaussa.

2. Kuvaus osaamisesta CV:n alussa

CV:n alkuun voit kirjoittaa muutaman lauseen mittaisen kuvauksen, jossa kerrot lyhyesti omasta ydinosaamisestasi ja vahvuuksistasi. Tämä osio on hyvä päivittää sen mukaan, minkälaista työtehtävää olet hakemassa. Kuvauksen tarkoitus on herättää lukijan mielenkiinto ja tarjota osaamisellasi ratkaisu rekrytoijan pulmaan.

3. Pysy johdonmukaisena

Kun rekrytoijalla on edessään kymmeniä, jopa satoja, CV:tä, on yhteen käytetty aika verrattain hyvin lyhyt. Pidä tämä mielessäsi kun laadit CV:täsi, ja yritä löytää jokin punainen lanka, jonka ympärille rakennat selkeän paketin kuvaamaan osaamistasi ja taitojasi. Panosta selkeään, loogiseen esitystapaan ja muutamiin tehokeinoihin, josta lukijan on helppo hahmottaa olennaisimmat asiat.

4. Laadi CV tavoitekohtaisesti

Yksi CV ei toimi kaikkiin paikkoihin, etenkin jos tavoittelet erityyppisiä rooleja ja osaamisesi sopii useampiin erilaisiin työtehtäviin. Siksi CV kannattaa laatia tavoitekohtaisesti. Jos olet esimerkiksi markkinoinnin ja viestinnän ammattilainen, ja haet sekä markkinoinnin, että viestinnän työpaikkoja, voi sinulla olla kaksi erilaista CV:tä, joissa toisessa painotetaan markkinointiosaamista, ja toisessa viestintätaitoja. Nosta siis esille ne osaamisesi ja vahvuutesi, jotka tekevät sinusta kiinnostavan hakemaasi tehtävään.

5. Kirjoitusvirheet loistavat poissaolollaan

Oikeinkirjoituksen korostaminen saattaa vaikuttaa kevyeltä muotoseikalta, mutta tämän merkitystä rekrytoijat korostavat aina kun puhutaan hyvän CV:n ominaisuuksista. Oikoluvun merkitystä ei siis voi liiaksi korostaa. Tuplavarmista siis oikeinkirjoitus vielä kerran huolellisen vaikutelman antamiseksi, ja luetuta CV vaikkapa ystävällä.

Täällä voit vielä tutustua rekrytoijien näkemyksiin hyvästä CV:stä ja hakemuksesta.

Mirva Puranen
Monster.fi

_________________________________________________________

Linkkejä:

Yleisimmät työhaastattelukysymykset täällä.

Lue työtodistusta rivien välistä

Työpaikassa menestyjän virhepäätelmät

Työnhakijan kuolemansynnit ja keinoja välttää ne

Ohjeita työhönottohaastatteluun

Kesäduunarin muistilista

Työnhakuvinkkejä nuorille

♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦

♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦
♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦♦
Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s